Tämä on kyllä klisee, mutta vitsit että aika rientää!

Tuuletan taas onnistumisista:
Päivärytmi on nyt vakiintunut:

• 7.30-8 herätys
  
• 9 autoajelu eskariin, hereillä ja tyytyväisenä
  
• 10.30-11 unille vaunuihin, nukahtaa yleensä rinnalle
• noin tunnin unet
• 13 autoajelu eskariin, hereillä ja tyytyväisenä
• 13.30-14.00 unille vaunuihin, nukahtaa yleensä rinnalle
• kahden-kolmen tunnin unet, pari kertaa täytyy lykätä uudelleen uneen
• 20.30-21 uni-imetys kainalossa
• joskus nukahtaa puolessa tunnissa, huiskepäivän jälkeen saattaa mennä kaksikin tuntia!
• heräilee ja imetetään taas uneen
• minun käydessä nukkumaan heräilee ja imetetään uneen
• yöllä 2-3 imetystä, ehkä kahden, (neljän), kuuden aikaan

Nyt lennätettävä lapsi pesulle.

Ei tällaista vauvaa ole kellään. Meillä asuu Neiti Hyväntuulinen.

Allergiat alkavat näyttäytyä, tomaatti on jäänyt hyllylle ja ketsuppipurkkiin. Jotain muuta on vielä, mutta eiköhän se selviä. Kiinteisiin on vielä aikaa melkein kaksi kuukautta ja ne aloitetaan TODELLA rauhallisesti, jotta mahdolliset pahikset jäävät heti kiinni. Lehmänmaitoon ja kanamunaan ei kosketa tänä vuonna ollenkaan.

Äitikään ei ole yhtään väsynyt. Onnellinen kyllä.

Minulle kuuluu pelkkää hyvää, tässä taas onnistumisia yksi toisensa jälkeen:

• vauva on aurinkoinen, hymyilee ja juttelee
• imetys sujuu kuin tanssi ja vauva kasvaa
• allergioista ei ole näkyvissä pienintäkään merkkiä
  
• kestovaippailu on juuri niin kivaa kuin kuvittelinkin sen olevan
• pyykinpesu ei kyllästytä (kaksi koneellista viikossa vaippojen takia ei tunnu yhtään missään -ja nehän on ne kivoimmat koneelliset)
• ristiäiset on pidetty ja ne olivat juuri niin ihanat kuin toivoinkin
• ristiäisten jäljiltä koti on siisti ja ihana
  
• olen saanut tehtyä roppakaupalla käsitöitä, niitä esittelen toisaalla
  
• symbioosi vauvan kanssa on rikottu, mieskin mahtuu taas lähelle
• olen päässyt jo kauppaan, parturiin ja hierojalle, muualle en ole vielä halunnutkaan

Onnistumisia olen toivonut ja nyt niitä ropisee joka suunnasta. Nautin tästä pysähtyneestä onnen tunteesta, siitä lämmöstä mikä seisahtuu sydämeen kun katson lapsiani, perhettäni. Välillä on vaikea uskoa että siitä suosta missä rämmin kaksi vuotta sitten on voinut päästä näin ylös.

Onnistuminen on ilo.

Aika kuluu kuin siivillä ja ristiäisetkin on kohta käsillä. Vauvan nimi on ollut käytössä jo viikon vanhasta, mitä sitä salaamaan kun se kerran on jo varmaksi päätetty :) Eilen kävin pappia tapaamassa ja kävimme kastetoimitusta läpi. Kerroin että tätä lasta on meille todella toivottu ja odotettu ja että olen saanut neljä keskenmenoa tätä ennen, mutta toivon ettei niistä erikseen mainita tuolla. Itketti sekä ilosta että surusta.

Kolme vuotta ja neljä kuukautta imetystä ja sain ensimmäisen rintatulehdukseni. Ensin luulin sairastuneeni vaan flunssaan, kun oireet olivat alilämpö ja palelu, seuraavana päivänä kuume ja päänsärky. Rinnassa tuntui pientä vihlomista, mutta hyvin pientä. Päivittelin että pukkaako nyt samaan aikaan tulehduksenalkuakin vai kuuluuko tämä flunssaan...
Imetin ja imetin vihlovasta rinnasta ja uskoin sillä ehkäiseväni rintatulehduksen, mutta tiheällä imettämisellähän minä juuri paransin sen. Kuume ja päänsärky katosivat nimittäin samalla kun rinnasta loppui vihlonta. Vasta juttelu siskon kanssa selvitti asian, päänsärky on kuulemma hyvin tavallinen rintatulehduksen oire.

Vauva naureskelee ja juttelee "gggg"-juttuja. Ihanaa.

Päivärytmiä ei vielä ole, vauva nukkuu lyhyitä pätkiä ja yleensä yhden pitemmän pätkän päivän aikana, mutta aina eri aikoihin. En ole "uskaltanut" lähteä pitkälle vaunuilemaan, mutta eilen sain haettua eskarilaisen kävellen. Vauva vetäisi vaunuissa neljän tunnin tirsat ja heräsi tietysti kun minulla oli lämmin ruoka lautasella.

Yöllä tulee nykyisin yksi pitempi unipätkä, neljä-viisi-jopa kuusikin tuntia. En valita yhtään.

Mitäs meillä: imetystä, imetystä ja imetystä. Lapsentahtisesti.
Mitäpä sitä muutakaan äiti haluaisi kolmiviikkoisen vauvansa kanssa tehdä näin kansainvälisellä imetysviikolla. No, kirjoittaa imetyksestä tietysti.

Yöt meillä nukutaan hyvin, öhinät tainnutetaan imettämällä noin puolenyön, neljän ja seitsemän aikoihin. En tiedä kuinka kauan syöttöihin menee aikaa, koska nukahdan yleensä ennen vauvaa.

Onnistumisia tähän mennessä:

• vauvan paino nousee
  
• nännihaavat ovat parantuneet
• imetys ei enää satu
• vauva suostuu imemään molemmista rinnoista, joten pumppua ei tarvita enää joka päivä
  
• vauva suostuu imemään myös makuulla
• imetysasentoni on suhteellisen rento myös istuessani
• vauvan imemisote on lopultakin hyvä molemmilla puolilla
• yksi seitsemän tunnin maratonimetys ei saanut minua sekoamaan täysin
  

Ihan itsestään näihin mihinkään ei olla päästy vaan sitkeästi on pitänyt taistella. Imetys ei välttämättä ole itsestäänselvyys, vaikka se toisinaan voi sujuakin kuin tanssi. On hyvä muistaa, että apua on saatavilla jos koreografia ei ole itsellä tiedossa.

Minäkin olin unohtanut melkoisen määrän perusaskelia. No, nyt ne on kiltisti palautettu mieleen Imetystukilistan kotisivuilta. Suosittelen luettavaksi jo raskausaikana (minä jätin nyt väliin kun luulin jo osaavani) että pysyy mieli rauhallisena. kun haasteellinen hetki tulee eteen. Yleensä niitä tulee -jossain vaiheessa.

Alkuhankaluuksien jälkeen olemme kotona ja kaikki on hyvin.

Imetys sujuu, lapsi on ihana ja äiti toipumassa.

Tässä tyttö, kuvassa ikää muutamia tunteja.

Tänään minulle tehdään sektio, vauva on viistotilassa. Menen sairaalaan seitsemäksi ja kahdeksalta on tavoite olla leikkurissa. Keskimäärin vauvat syntyvät kuulemma 8.45.

Palaan kommentoimaan tätä kirjoitusta kun minulla on uutisia.


edit klo 14: Yhdeksän pisteen tyttö klo 09.09. 3414g ja 49 cm. Olen onnesta ja onnistumisesta mykistynyt.

• Aamulla herätessä ensimmäinen ajatus: a-haa, yöllä ei lähdettykään synnyttämään.
• Hirvittävä nälkä ja voimattomuuden tunne iski puoliltapäivin vaikka olin kerrankin syönyt kunnon aamiaisen.
• Kevyttä supistelua pitkin päivää.
• Liitoskipuja ja painon tunnetta alhaalla.

Onko nämä nyt merkkejä synnytyksen käynnistymisestä?
Edelliset on lähteneet liikkeelle vesien menolla, nyt ei ole tuolla päätä painamassa kalvoja rikki, joten epäilyttää ettei mene samalla tavalla.

Puolitoista vuorokautta sovittuun sektioon, pysyisipä vauva kyydissä sinne asti. Otan lääkeannokseni kuitenkin nyt normaalisti ja toivon että kahteentoista tuntiin ei tule tarvetta puudutukselle.

Sektio on nyt sovittu ensi perjantaiksi, silloin raskausviikot 39+4. Tuntuu oudolta tietää vauvan syntymäpäivä, tai ainakin syntyy viimeistään päivämäärä. Jos synnytys käynnistyy ennen tätä ja ilta/yöaikaan, joudutaan lääkitykseni vuoksi tekemään jotain hidastustemppuja, koska lääkkeen ja puudutusten välissä tulee olla 12 tunnin varoaika. Päiväsaikaan päästään sitten suoraan asiaan.

Sektion tulee tekemään lääkäri, joka hoiti kaavinnan neljännessä keskenmenossani ja niskapussiultran tässä  raskaudessa.

Jännittää.

Kaksi yötä valvottuani ja tätä asiaa vatvottuani päädyin siihen, että perätilavauvaa en synnytä alakautta. Tässä tilanteessa, tällä historialla en uskalla ottaa yhtään ylimääräistä riskiä. Toki sektiokin on aina riski, mutta ei niinkään vauvalle vaan minulle.

Ihmettelen sektiopäätöstäni itsekin, sillä olen aika ronski ja reipas tyyppi, minulla on kaksi hienoa synnytystä takana, syntyvä vauva on alle 3,5 kiloa ja lantioni on tilava. Uskon, että perätilasynnytys sujuisi minulta varmasti ihan hyvin jos olisin siihen motivoitunut enkä näin peloissani.

Ilman pettymyksiäni tilanteeni olisi varmasti aivan toinen.

Eilinen ultralöydös: vauva tiukasti perätilassa. Nyt suunnitellaan perätilasynnytysta ja olen aika varautunut.

On vaikea luottaa siihen että kaikki menee hyvin.

Viime yö meni valvomiseksi. Taitaa pelottaa ihan oikeasti.

Tänään on ollut maha kireänä iltapäivästä asti. Ei tee kipeää, ei aaltoile, mutta jotain on selvästi meneillään. Vauva valmistelee tuloaan, veikkaan. Selkäkipua ollut jo pari päivää, liittyykö tähän...en tiedä.
Vauva seilaa poikkitilan ja viistotilan välissä, on tainnut käväistä lähtökuopassakin ainakin kerran tänään. Synnärillä olivat sitä mieltä että ei tarvitse lähteä näytölle edes poikkitilan takia ennen kuin on selvästi käynnissä. Mutta mistäs sen sitten tietää koska on käynnissä...edelliset lähti liikkeelle selvästi lapsiveden menosta.

Eipä uskoisi että tässä jo kohta kolmatta synnytellään...niin avuttomalta tuntuu nyt. Kassi on nyt kuitenkin pakattu.

Muutama viikko kotona ja kotityöt ovat siirtyneet lähes täysin minulle. Missä hiton säänökirjassa lukee että illallinen on oltava pöydässä kun mies raahautuu viiden maissa töistä kotiin? Miksei silloin voi ihan hyvin retkeillä lasten kanssa ja syödä välipalaa ja valmistaa illallinen myöhemmin? Miksei illallista voi valmistaa perheen isä jos vaimon aikataulu ei tunnu olevan sopiva?

En suostu olemaan itsestäänselvyys. Päiväunet on saatava ottaa silloin kun siltä tuntuu. Ja tänään tuntui.

Uskomatonta, täällä asti jo. En millään malta odottaa.

Olo on puhiseva ja ähisevä, tänään olen lähinnä nukkunut kun mitään muuta ei jaksa. Aina ei vaan jaksa innostua mistään.
Vauva vaihtelee paikkaa jatkuvasti, eikä todellakaan ole missään lähtökuopissa. Syvällä jalkovälissä ei ole yhtään mitään, koska minun on helppo olla kylkimakuulla ilman sitä iänikuista tyynyä jalkojen välissä. Masussa köllötellään enimmäkseen poikkitilassa, mutta tänään neuvolan pöydällä rekisteröitiin myös perätila. Toki on varsin hyvät mahdollisuudet siihen, että vauva asettuu ihan itsekseen raivotarjontaan, mutta enpä osaa luottaa siihen.
Yhdeksän päivän päästä on ultraseuranta ja sitten päätetään mitä tehdään. En ole innostunut kääntämisestä, varsinkin jos vauva on samanlainen kuin nyt, että soutaa ja huopaa.

Olen niin odottanut synnytystä. Sellaista ihan tavallista, ei käynnistettyä, ei sektiota, mielellään luomua. Vaikka tällaista.

Mutta käy minulle mikä tahansa muukin, onnistumiseen riittää elävä vauva. En enää valita mistään.

Ultrassa tänään kaikki hyvin ja vauvan painoarvio 2,5 kg.
Vauva poikkitilassa, ehkä koska pienelle on paljon tilaa isompien isosisarusten raivaaman tilan takia. Kontrolliultra kahden viikon päästä ja sitten sovitaan sektio, ellei ole kääntynyt. Tätäkö alan nyt jännittää?

Huh näitä äitiyslomalaisen kiireitä. Saan yleensä oikein pistää itseni liikkeelle että ehdin hakemaan eskarilaisen ajoissa.

Haluan saada kaiken valmiiksi ennen synnytystä, siihen on enää arviolta 30 päivää!
Käsitöitä on onneksi kilokaupalla keskeneräisinä: neulomuksia, virkkuutöitä, ompeluksia ja vaikka mitä muuta näiden väliltä. Niihin on ihanaa upottaa itsensä ja ajatuksensa. Välilllä pelottaa niin p..sti ja välillä on ihan vahva olo. En tiedä kumpaa enemmän.

Tänään kävin uimassa, vesijuoksin ja jumppasin tunnin verran ja kyllä tulikin hyvä olo -hetkeksi. Sen jälkeen ajelin autolla kotiin ja olo oli pelottavan tyhjä. Syli on tyhjä, vaikka vauva melskaa masussa ja on jo siirtynyt lähtökuoppiinsa, ei siis enää vaivaa minua poikkitilassa loikoilemalla. En osaa luottaa siihen että hartain toiveeni täyttyy näin monen vuoden jälkeen. Se olisi kerrassaan omituista. Olen kuitenkin onnellinen ja vauvakuumeinen, jos nyt raskaana voi sitä ollakaan.

Vähintään yhtä onnellinen olen siitä että muillakin onnistuminen häämöttää.

Tässä koko vaippa-arsenaali tällä hetkellä, vielä joitain harsoja ja nauhiksia on matkalla, mutta en malta odottaa niiden kotiutumista. Sanotaanko että olen hurahtanut, mutta onneksi olen tehnyt edullisia löytöjä, enkä ole mitään ostanut uutena kaupasta. Itse olen neulonut kolmet hahtuvat, niihin on tietysti hankittu uutta materiaalia.



Sisävaipat:
20 harsoa
4 Hemp hour nauhavaippaa
10 Disana nauhavaippaa
2 Unimix sisävaippaa (toosi vanhoja)
7 Popolinin sisävaippaa
1 muotoonommeltu sisävaippa (Ottobre)

Taskut:
7 kierrätyssisätaskua
1 pul-tasku
6 fleece-taskua

Kuoret:
4 Vekkulin kuorta
4 Popolinin kuorta
2 muovikuorta -98 äitiyspakkauksesta
kuudet hahtuvapöksyt

Imut:
15 kpl 4-kertainen vohvelikangas
3 ruskovillan flanelli
2 kpl 8-kertainen flanelli
1 hahtuvaimu
20 pientä harsoa

13 kuivaliinaa

Saattaa olla että riittää jo. Silti kaapissa lojuu mustavalkoista pääkallo-PUL kangasta ja kuivaliinakangasta. Niistä tehdään kuoria siinä vaiheessa kun tuntuu että niille olisi käyttöä.
Ei ehkä ihan heti -tai eihän sitä tiedä.

Jotkut jo synnyttää näillä viikoilla...Ihanaa että kaikki on hyvin.

Itse koitan vielä jaksaa, eihän tässä mkään kiire. Sairausloman tarpeellisuus tuli todettua eilisellä työmaavierailulla, kuuden tunnin piipahtaminen sujui kyllä pyörtyilemättä, mutta illan olinkin aivan puolikuollut. Huilattava tässä on pitkin päivää, muuten loppuu veto ihan kokonaan.

Serkkulikkakin pyöräytti vauvan viime yönä, pääsisinpä tuoksuttelemaan.

Jos en olisi raskaana, niin vauvakuumetta pukkais.

Mary muisti minua yllättäen tällaisella:



Kiitos. Hämmentyneenä ojennan sen kaikille teille 35:lle, jotka tilaavat kirjoituksiani blogilistan kautta.
Olisi muuten kiva tietää keitä olette :)