Matkaa on vielä tallusteltavana, mutta mahanympärykseni on jo huikeat 110 cm.

Vointini on hyvä ja usko onistumiseen on kova. Vauva liikkuu paljon ja pitää minut tietoisena raskaudesta. Kaksivuotiaan onnistumiseni kanssa taistellessa on välillä pakko huokaisten todeta, että onneksi vauva on vielä masussa.  Jos nyt en ehdi tätä blogia päivittää, niin tuskin enää joulun alla saati ensi vuonna. Sitten on kädet täynnä onnistumisia.

Toivo siitä, että pääsisin synnyttämään, rakoilee. Tämä vauva viihtyy perätilassa tai poikittain. Kaksivuotiaanihan heitteli voltteja vielä synnytystä edeltävänä päivänä, perätilasta viistotilaan ja sektiollahan hän silloin syntyi. Siihen en haluaisi, mutta pahalta näyttää.