Edellisessä postauksessani muistin väärin keskenmenojeni määrän. En ymmärrä miten se on mahdollista.
Kohta on kulunut vuosi neljännestä, puolitoista kolmannesta, kaksi ja puoli toisesta ja kolme vuotta ensimmäisestä. Yhtäkään niistä en ole unohtanut enkä haluakaan unohtaa. Silti nuo kamalat muistot ovat tallentuneet muistiini puuroksi, josta ei aina saa selvää.Yksityiskohdat sekoittuvat ja lääkärien naamat vaihtavat paikkaa.

Olen erikoistunut maalis- ja lokakuihin, molempiin on osunut kaksi. Se, etten ole vielä raskaana, on iloinen asia vain siksi ettei tarvitse pelätä keskenmenoa tässä lokakuussa. Muuten tärppäämättömyys harmittaa ja painostaa. Päivittäin.Olen Elishian kanssa samaa mieltä. Aika matelee.

On vain jaksettava tarpoa eteenpäin ja iloita siitä mitä on. Ja minulla on, sitä en kiistä. Silti syli voi olla niin huutavan tyhjä, että sattuu.
Minulla on ihana uusi työ, jossa viihdyn todella hyvin. Ja kaikkein eniten haluaisin jäädä äitiyslomalle.
Minulla on ihanat lapset, joita rakastan sydämeni kyllyydestä ja joille haluaisin antaa enemmän aikaani. Ja vielä enemmän haluaisin lisää lapsia, jotka veisivät sitä aikaa näiltä.

Tiedän miten paljon iloa vauva tuo perheeseen. Ja siksi tiedän mitä menetän.