Elämä tarpoo eteenpäin arjen ja uusien projektien myötä.

Onneksi. Nyt ei ole olemassa mitään tunteita raskauden suhteen, vaikka ei tainnutkaan koko juttu onnistua tänä vuonna. Kovasti olen vuoden sisällä plussaamiseen luottanut, mutta se ei vielä riitä. Toisaalta, olen päässyt yli pettymyksistä ja pystyn kohtaamaan normaalisti vauvoja sekä raskaana olevia naisia.

Olen pääpiirteissään erittäin onnellinen, elämässä, parisuhteessa, arjessa, työssä, harrastuksissa.Olen kummitäti ihanalle pikkuiselle, josta saan sitä vauvaenergiaa tankattua aina kun tapaamme. Joskus siinä putoaa kyynel jos toinenkin, mutta en anna se haitata, en takerru siihen.

Minkään ei pitäisi estää raskautta ja vauvan annetaan meille tulla, mutta sitä ei enää odoteta. Lopetan luultavasti kokonaan pitämäni kiertoseurannan. Lämpöjen mittailuunhan en oikein koskaan innostunut ja limojen tarkkailukin on ollut vähän niin ja näin.

Hoitoihin en aio vielä hakeutua, ei vaan tunnu että uskaltaisin. Silloin raskauden odotukseen latautuisi paljon toiveita ja niistä voisi seurata pettymyksiä. En ole vielä aivan varma jaksanko niitä. Ikkunassani killuttelee neljä vuorikide-enkeliä, jotka päivittäin siinä lasken ja katseella silittelen. Kaikki ne vauvat olisivat saaneet meille tulla, vaan toisin kävi.